Asiakasturvallisuus
Toiminnan tavoitteena on taata sekä asiakkaan turvallisuus, turvallinen hoito ja ympäristö että henkilöstön työturvallisuus. Lähtökohtana on, että yksikköjen riittävä henkilöstö luo turvallisen ilmapiirin. Tarvittaessa asiakkaalle järjestetään vierihoitaja asiakkaan oman tai toisten turvallisuuden takaamiseksi. Lisäksi asiakasturvallisuuden vuoksi monilla osastoilla ovet ovat lukittuna.
Haasteellisesti käyttäytyvälle asiakkaalle tehdään tarvittaessa yksilöllinen turvasuunnitelma yhdessä omahoitajan, lääkärin ja psykologin sekä mahdollisuuksien mukaan asiakkaan ja omaisten kanssa. Turvasuunnitelmaan kirjataan kuvaus asiakkaan haastavasta käyttäytymisestä sekä mahdolliset ennusmerkit, jotka edeltävät haastavaa käyttäytymistä. Turvasuunnitelmassa on myös kirjattuna toimenpiteitä miten voidaan ennaltaehkäistä vaikeita tilanteita sekä toimintamalleja, joilla tilanne saadaan rauhoittumaan. Turvasuunnitelma tarkistetaan vähintään kolmen kuukauden välein, mutta aina jos asiakkaan tilanteessa tapahtuu muutoksia.
Esimerkkejä toimintamalleista