Skip to Content

Ohjattu harjoittelu / työssäoppiminen

Opiskelijavastaava

Jokaisessa yksikössä on nimetty opiskelijavastaava/-t, jotka huolehtivat oman yksikkönsä opiskelija-asioista ja niiden sujuvuudesta yhteistyössä osastonhoitajan, henkilökunnan ja opetuskoordinaattorin kanssa.

 

Ohjaaja / ohjaajapari

Sinulle nimetään harjoittelun / työssäoppimisen ajalle oma ohjaaja tai ohjaajapari. Joissakin yksiköissä (esim. röntgen, kliininen fysiologia ja neurofysiologia, välinehuolto) harjoittelujaksostasi riippuen emme välttämättä pysty nimeämään 1-2 omaa ohjaajaa, vaan ohjaajasi vaihtuu työpisteittäin. Pyrimme siihen, että ko. yksiköissä on nimetty henkilö, joka vastaa harjoittelusi kokonaisuudesta ja arvioinnista.

 

On tärkeää, että teet työvuorosi pääsääntöisesti ohjaajan työvuorojen mukaisesti. Edellytämme, että teet yksikössä toteutuvia työvuoroja: aamu-, ilta-ja yövuorot sekä viikonlopun työvuorot. Oma ohjaaja seuraavaa kehittymistäsi koko jakson aikana ja antaa Sinulle palautetta sekä loppuarvioinnin jaksostasi.

 

Perehtyminen

Olemme kuntayhtymässä kehittäneet opiskelijan perehdytystä tekemällä opiskelijalle tarkoitetut perehdytyssisällöt. Kun tulet harjoitteluun, saat perehdytyssisällön kirjallisena itsellesi. On tärkeää, että seuraat perehtymisesi edistymistä ja pidät huolta, että olet saanut tietoa keskeisistä sisällöistä.

 

Palaute / arviointi

Muista kysyä harjoittelun / työssäoppimisen aikana palautetta ohjaajaltasi!! Arvioi myös itse toimintaasi: mikä sujuu hyvin, missä pitää kehittyä. Näin saat jaksostasi enemmän irti ja opit tunnistamaan omia vahvuuksiasi sekä asettamaan tavoitteita kehittymiselle. Jakson aikana käyt tavoite- ja arviointikeskustelut (väli- ja loppuarviointi) opettajan ja ohjaajasi kanssa.

 

Ohjauksen kehittäminen

VeTe hankkeessa kehitimme opiskelijaohjausprosessin sujuvuutta ja kuvasimme sen tähän liitteeseen (pdf). Kaavion punaisesta tähdestä saat tarkentavaa tietoa (takaisin kaavioon pääset sivun alareunassa kohdasta"takaisin kaavioon"). Olemme tehneet myös yksikkökohtaisia ohjausprosessikuvauksia, jotka löydät yksiköiden kotisivuilta.

 

Hankkeessa työstimme alueellisessa yhteistyössä harjoittelun ja työssäoppimisen ohjauksen laatuvaatimukset ja -kriteerit sosiaali- ja terveysalalle (vete.fi). Kuntayhtymässä seurataan näiden toteutumista mm. CLES+T (copyright Saarikoski 2002, 2008) mittarilla kerättävän opiskelijapalautteen avulla. Palautetta voit antaa INTRASSA.