Ohjeita vierailijoille
Omaisten vierailut ovat tärkeitä, eikä vierailuaikoja ole rajoitettu.
Toiminnan luonteen vuoksi vierailuja joudutaan rajoittamaan synnytysvuodeosastolla 3C. Synnytyksen jälkeen äitien ja vastasyntyneiden luona voivat vierailla vain puoliso ja perheen muut lapset oman aikataulunsa mukaisesti. Raskauden aikana vuodelevossa olevien äitien luona voivat vierailla myös muut vieraat, äidin voinnin ja toiveiden mukaan. Muut vieraat eivät saa tulla osastolle 3C.
Ulkopuolisten oleskelu sairaalan tiloissa klo 19-7 on turvallisuussyistä kielletty, ellei asiasta ole erikseen sovittu osaston henkilökunnan kanssa.
Suositeltavaa on, että vierailijoita käy potilasta kohden vain 1-2 henkilöä ja että potilaan leikkauspäivänä vierailuja vältetään. Päällysvaatteet jätetään aulojen lukollisiin kaappeihin.
Infektioiden leviämisen estämiseksi, tulee vierailijoiden käyttää osastoilla olevaa käsidesinfektioainetta osastolle tultaessa ja sieltä poistuttaessa. Nuhaa, yskää tai muuta tarttuvaa tautia sairastavan tai henkilön, jonka kotona sairastetaan tarttuvaa tautia, ei tule vierailla sairaalassa.
Tervetulleita tuliaisia ovat lehdet ja kirjat. Lähes kaikkilla osastoilla on kukkien tuonti kielletty. Ruokatavaroiden tuonnista tulee neuvotella osaston henkilökunnan kanssa. Tehostetun hoidon osastolle ei saa tuoda mitään tuliaisia.
Potilastietoja annetaan vain potilaan luvalla. Jos potilas ei pysty sairautensa vuoksi tätä lupaa antamaan, tietoja annetaan vain lähiomaisille.