Psykososiaalinen kriisityöHenkilökunnan kriisiryhmäTerveydenhuollon henkilöstö on työssään kouliintunut kohtaamaan psyykkisesti kuormittavia ja järkyttäviä tilanteita. Jotkin työtilanteet ovat kuitenkin erityisen poikkeuksellisia ja aiheuttavat traumaattisen kriisin. Tällaisia tilanteita voivat olla mm. potilaan tai työtoverin äkillinen kuolemantapaus, työntekijään kohdistunut väkivalta tai sen uhka, työssä sattunut suuri taloudellinen menetys, läheltä piti -tapahtumat ja hoitovirheet, joiden seuraukset olisivat voineet olla vakavat.
Henkilökunnan kriisiryhmäauttaa henkilöstöä työssä sattuneiden, traumaattisten tapahtumien jälkihoidossa. Toiminta on osa työterveyshuollon, henkilöstöhallinnon ja työsuojelun toimintaa. On toivottavaa, että mahdollisimman monessa työyksikössä on traumaattisen kriisin tunnistamiseen ja auttamiskeinoihin perehtyneitä työntekijöitä ja että esimiehet huomioivat tuen tarpeen ja oganisoinnin tällaisissa tilanteissa. Lue lisää (linkki)
Maakunnallinen psykososiaalinen kriisityöKuntayhtymä osallistuu maakunnallisen psykososiaalisen kriisityön kehittämiseen (ns. arkipäivän onnettomuudet, erityistilanteet ja suuronnettomuudet) ja koordinointiin kuntayhtymän alueella. Kriisiavun kohderyhminä tulee huomioida onnettomuuden uhrit, heidän läheisensä ja ammattihenkilöt. Kuntayhtymässä pidetään yllä sairaalan ja kuntien kriisiryhmien yhteystiedostoa, järjestetään kriisiryhmien jäsenten peruskurssitusta, työkokouksia ja jatkokoulutusta.
Maakunnan psykososiaalisen tuen kriisiryhmien luettelo (pdf). | ||