Skip to Content

Sairaalassa olo

Hoito vuodeosastolla

Sairaalan vuodeosastoilla Teille on poliklinikkatietojen pohjalta laadittu alustava hoitosuunnitelma. Potilaat osallistuvat kuntonsa mukaan mahdollisimman paljon hoitonsa suunnitteluun ja hoitoonsa liittyviin toimintoihin.

 

Tulohaastattelun ja osastohoidon aikana hoitosuunnitelmaa täsmennetään. Tulohaastattelun yhteydessä osaston henkilökunta kertoo teille osaston toiminnasta ja päiväjärjestyksestä.

 

Osaston päivärytmi

Jokaisella osastolla ja myös potilaalla on oma päiväjärjestyksensä. Lääkärinkierrot ovat yleensä arkisin aamupäivän aikana, mutta joillakin osastoilla on myös viikonloppuisin. Lääkärin voi tavata muinakin aikoina.

 

Ruokavaliot 

Voitte neuvotella henkilökunnan kanssa erityisruokavalioistanne ja ruokatottumuksistanne.

 

Radio, TV ja sanomalehdet

Potilashuoneessa voi kuunnella kuulokkeilla radio-ohjelmia. Vuodeosastoilla televisiot ovat osastojen päiväsaleissa ja useissa potilashuoneissa. Osastoille tulee paikkakunnalla ilmestyviä sanomalehtiä ja aikakauslehtiä.

Kirjastopalveluja ei sairaalassa ole.

 

Koulu

Yli kahden viikon hoitojaksojen aikana lapsipotilaille järjestetään kouluopetusta lapsen kunnon sen salliessa.

 

Tupakointi

Sairaalamme on savuton sairaala. Suosittelemme, ettette tupakoi sairaalassa ja sairaala-alueella hoitojakson tai -käynnin aikana. Sairaalasta saatte apua tupakoinnin lopettamiseen. Hoitohenkilökunta antaa tarvittaessa lisätietoja.

 

Kahviautomaatti

Kahvia, erikoiskahvia, teetä ja kaakaota voi ostaa ensiapupoliklinikan odotustilassa sijaitsevasta automaatista.

 

Pankkiautomaatti

Sijaitsee sisääntuloaulassa ja se on yhteiskäytössä kaikkien pankkien kanssa.