Skip to Content

Usein kysyttyä

b. edunvalvonta

Kun henkilö täyttää 18 vuotta, on hän täysi-ikäinen ja päättää omista asioistaan. Tämä koskee myös kehitysvammaisia henkilöitä. Kehitysvammainen saattaa kuitenkin tarvita apua esimerkiksi raha-asioiden hoitamiseen. Mikäli raha-asioihin liittyy pulmatilanteita, voi olla tarpeellista hakea kehitysvammaiselle edunvalvontaa.

 

Lisätietoa edunvalvonnasta saat Maistraatin sivulta (maistraatti.fi) Lisätietoa edunvalvonnasta ja sen hakemisesta saat myös erityishuollon sosiaalityöntekijöiltä.

 

c.  kotikunnan muutos

Mikäli olet tai läheisesti on PKSSK:n erityishuollon asiakkaana ja kotikuntasi on muuttunut tai muuttumassa, ota mahdollisimman pian yhteyttä joko uuden kotikunnan sosiaalityöntekijään, kuntoutusohjaajaan tai erityishuollon sosiaalityöntekijään palvelujen järjestymiseksi.

Asiakkaalla on oikeus palvelusuunnitelmaan, jossa sovitaan haettavista palveluista. Palvelusuunnitelman laatimisesta vastaa aina kotikunta.

 

Jos olet muuttamassa Pohjois-Karjalan alueelle ja tarvitset erityishuollon palveluja, ota yhteys tulevan kotikuntasi sosiaalityöntekijään tai kuntoutusohjaajaan. Heiltä saat tietoa ja neuvoja kuinka sinun tulee menetellä palvelujen järjestymiseksi.

 

d. muutoksenhaku / kantelut

Muistutus:

Sosiaalihuollon asiakaslain (finlex.fi) mukaan asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus kohtelustaan sosiaalihuollon toimintayksikön vastuuhenkilölle tai sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle.

Lomake muistutuksen tekemiseen löytyy lomakkeista (jns.fi)kohdasta  Muistutus.

Muistutuslomaketta ja lisätietoja saa sosiaali- ja potilasasiamieheltä (jns.fi)

 

Kantelu: (katso sosiaali- ja potilasasiamiehen sivut)

Potilas/asiakas voi kannella hoidostaan valvovalle viranomaiselle, joita ovat sen alueen aluehallintovirasto, jolla toiminta on tapahtunut, eduskunnan oikeusasiamies, oikeuskansleri, Valvira.

Lisätietoa kanteluihin liittyvissä kysymyksissä antaa sosiaali- ja potilasasiamies (jns.fi).

 

Erilaisiin sosiaalipalveluihin tai sosiaalietuuksiin liittyvissä päätöksissä on aina maininta muutoksenhausta. Päätöksessä on ohje miten menetellä, jos asiakas on tyytymätön päätökseen ja haluaa hakea siihen muutosta.

Lisätietoa voi kysyä myös sosiaali- ja potilasasiamieheltä (jns.fi).

 

e. muuttoilmoitus

Muuttoilmoitus tulee tehdä aina, kun henkilö muuttaa pysyvästi asunnosta toiseen tai kun tilapäinen oleskelu toisessa osoitteessa kestää yli kolme kuukautta. Tämä koskee myös kehitysvammaisen henkilön muuttoa esim. osastolle, asumisyksikköön, perhehoitoon. Jos asuinpaikka sijaitsee eri kunnassa kuin nykyinen kotikunta, eikä henkilö halua kotikunnan muuttuvan, tulee muuttoilmoitus tehdä tilapäisenä silloinkin kun kyseessä on pidempiaikainen asuminen.

 

Lue lisää muuttoilmoituksesta (vrk.fi).

Lisätietoja voit kysyä myös kotikunnan sosiaalityöntekijältä tai erityishuollon sosiaalityöntekijöiltä.

 

f. omaishoito

Omaishoidontuki on kunnan kautta haettavaa sosiaalipalvelua. Omaishoidontuki on harkinnanvaraista. Se on henkilökohtaiseen hoitoon ja huolenpitoon liittyvää apua, joka perustuu hoidettavan avuntarpeeseen.
Omaishoitajalla on oikeus kuukaudessa 3 vuorokauden vapaaseen. Vapaan järjestelyt sovitaan omaishoidontuen sopimuksessa. Omaishoitajan vapaan ajalta asiakkaan ylläpitomaksu on tavallista hoitopäivämaksua alempi. Muista mainita asiasta tilapäishoidon käytön yhteydessä.

 

Lue lisää omaishoidon tuesta (stm.fi)

Lisätietoja voit kysyä kotikunnan sosiaalitoimesta tai erityishuollon sosiaalityöntekijöiltä.

 

g. tilapäishoito

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymässä järjestetään erityishuoltona tilapäishoitoa lapsille osasto Muksula-Pauliinassa, perhehoitona tai kotiin annettavana erityishoitona. Nuorille ja aikuisille tilapäishoitoa järjestetään osasto Tuulikellossa, Pihkarinteellä tai perhehoitona.

 

Pohjois-Karjalan alueella toimii myös yksityisten palvelun tuottajien palvelukoteja joissa järjestetään tilapäishoitoa / asumista täysi-ikäisille nuorille ja aikuisille. Esimerkiksi: Honkalampi-säätiön palvelukodit ja  Menninkäisen palvelukoti.

Kehitysvammaisten palvelusäätiö järjestää erilaista tilapäishoitoa mm. kotiin vietävää perhelomitusta.  

 

h. verotus

Kehitysvammaisen henkilön kohdalla on mahdollisuus joissain tilanteissa saada helpotusta verotukseen liittyvissä asioissa. Lue lisätietoa Valtakunnallisesta kehitysvamma-alan verkkopalvelusta, Verneristä (verneri.net)

Lisätietoa voit kysyä erityishuollon sosiaalityöntekijöiltä tai kotikunnan kuntoutusohjaajalta.