Hyppää sisältöön

Virtsaaminen ja ulostaminen

Vastasyntynyt virtsaa ensimmäisen kerran noin vuorokauden kuluessa syntymästä. Ensimmäisinä päivinä virtsaa tulee melko vähän, mutta viiden päivän ikäisestä lähtien virtsaa pitäisi tulla jo vähintään viiteen vaippaan vuorokaudessa. Nesteen ja ravinnon saanti on riittävää, kun vaipat kastuvat säännöllisesti ja virtsa on vaaleaa.

Ensimmäisten päivien aikana vauva ulostaa pihkakakkaa, joka on tumman väristä ja sitkeää. Uloste muuttuu sinappiseksi maitokakaksi muutaman päivän kuluessa. Jatkossa ulosteen väri voi ajoittain vaihdella. Ensimmäisten viikkojen aikana vauvan tulee ulostaa vähintään kerran päivässä. Yli kuukauden ikäiselle vauvalle muotoutuu yksilöllinen ulostamisrytmi. Vauva ulostaa joka vaippaan tai muutaman päivän välein.

Ilmavaivat ovat hyvin yleisiä ensimmäisten elinkuukausien aikana. Tällöin vauva on levoton, ja hänen vatsansa on pinkeä ilmasta. Yksi hoitokeino ilmavaivoihin on röyhtäyttäminen imetyksen / pullosyötön välillä ja jälkeen. Vauvan olotilaa voi helpottaa myös kantamalla häntä sylissä tai kantoliinassa sekä vauvahieronnalla. Äiti voi välttää ruokavaliossaan itselle ilmavaivoja aiheuttavia tuotteita (esim. kahvi, tuore leipä, suklaa, viinirypäleet, kaali, herneet jne).